*

Kai Backman Hyväntahtoisuus kaikkia ihmisiä kohtaan on ehdoton velvollisuus.

Kaikki ihmisen toimet ovat pian yhdentekeviä

  • Pohjoisen kerskakulutukseen kuuluu eteläisen puolen syvenevät joukkohaudat.
    Pohjoisen kerskakulutukseen kuuluu eteläisen puolen syvenevät joukkohaudat.
  •  Ihmisen narsismi on hänen pysyvä varjonsa.
    Ihmisen narsismi on hänen pysyvä varjonsa.

Ilmastonmuutos ja muu ympäristön tuhoutuminen on hillittömän tuotannon aiheuttama. Katastrofin seurauksillakin voidaan tehdä sellaista taloudellista toimintaa, joka nopeasti pahentaa tilannetta. Kapitalismi ei voi toimia ilman talouskasvua, se ei voi loputtomiin jatkua rajallisessa fysikaalisessa tilassa. Maapallon resurssit ovat jo nyt reippaasti ylitetty. Tarvitaan siis uusi maapallo entisen lisäksi. Itse asiassa tarvitaan monta maapalloa lisää jatkuvan talouskasvun ylläpitämiseksi. Kapitalismin kasvavat ongelmat, ilmastonmuutoksen ja romahtavien ekosysteemien seuraukset sekä ihmisen lyhytnäköinen toiminta, tolkuton väkivaltaisuus ja kykenemättömyys tehdä järkevää, suunnitelmallista yhteistoimintaa toisten ihmisten kanssa planeettamme kantokyvyn edellyttämissä puitteissa. Siinä ovat tuntemamme sivilisaation uhkakuvat kaikessa kauheudessaan.

Pohjoisen kerskakulutukseen kuuluu eteläisen puolen syvenevät joukkohaudat. Narsististen rakenteiden vahvistaminen varmistaa myös pohjoisen täydellisen katastrofin. Tuhansien tiedemiesten varoitukset joukkotuhosta hukkuu tavaroiden mafian ja kaikenlaisen magian hirmumyrskyn alle. Puolihullut huutavat lisää joukkotuhoaseita. Aivan kuin ihminen olisi aina toisen ihmisen olemassaolon ainoa uhka, joka torjutaan luomalla ihmismassoille helvetilliset olosuhteet maan päällä. Mutta niitä helvetin tulia saa maistaa väistämättä jokainen ihminen, sillä ihminen ei voi paeta itse luomaansa joukkotuhoa lähes tyhjään kaikkeuteen. Ihmisen narsismi on hänen pysyvä varjonsa, teeskentelyn teräksinen kiiltävä naamio, jonka uumenista pilkistää punainen pellen nenä. Tosin kaikki ihmisen toimet ovat pian yhdentekeviä, sillä peruuttamattomat prosessit ovat saattaneet jo käynnistyä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Ihmisen perusluonne on ahneus ja siihen hyvä työkalu on demokratia. Vaaleilla valittujen poliitikkojen on luvattava aina vain lisää ja lisää ja lisää myydäkseen itsenä ja ostaakseen ääniä seuraaviin vaaleihin. Markkinatalous on tässä sitten otettu työkaluksi, jonka ovat hyväksyneet myös vasemmistopuolueet ja vihreät. Markkinatalous, kun lupaa kasvua ja lisää ja lisää ja lisää....

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Hienoa retoriikkaa, jonka taustalla ei ole mitään faktaa. Esim. Suomen tai ylipäätänsä Pohjoismaiden osuus on alle prosentti hiilidioksidipäästöistä. Eli jos kaikki Pohjoismaat seisautettaisiin täysin ja kaikki ihmiset Pohjoismaissa tapettaisiin, niin sen vaikutus ilmastonmuutokseen olisi sama kuin hyttysen ininä karhun korvan vieressä.

Euroopan unionin osuuskaan ei ole edes 10% päästöistä. Eli Euroopan unioninkaan pysäyttäminen ja ihmisten nirhaaminen sen alueella ei riittäisi tavoitteisiin, jotka ovat vähintään 15% vähemmän päästöjä.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by...

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Retoorinen juhlavuus kärsii, jos siinä pitää huomioida faktatkin. Ja niiden faktojen esille kaivaminen vaatii työtä. Ja kaiken pahan lisäksi on sellainenkin vaara, että niihin perehtyminen saattaisi horjuttaa uskoa.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Miksi viimeisin jääkausi päättyi n. 11.000 vuotta sitten ? Ilmaston lämpenemiseen vai ihmisten ansiosta, kun jättivät autot talliin ?

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Kuten oikeasti osannet vastauksen retoriseen kysymykseesi esittää, päättyi planetaarisen ilmastonmuutossyklin lämpenevään vaiheeseen.

Planetaaristen ilmastonmuutosten gradientit huomattavasti loivempia kuin nykyinen, ihmisen mitä ilmiselvimmin suurimmalta osin aiheuttama.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

#5

Täsmälleen samaa mieltä. Gradientit menevät juuri näin...

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

#3

Täysin toisarvoista retoriikkaa..

Juha Hämäläinen

Tuho voi toteutua jossain vaiheessa. Mutta olen päätynyt siihen, ettei ihmiskunnalla ole mitään itseisarvoa. Voimme poistua kosmoksen eliöluettelosta ilman että se kokonaisuutta haittaisi mitenkään. Eli turhaan murehdit.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Sikäli harmi vain se, että itseisarvoa toverikunnalleen antamattoman yksilön tai häntä myöhemmin seuraavien yksilöiden mukana menee monen muun eliölajien lisäksi myös ne elämästään, lapsuudestaan ja nuoruudestaan nauttivat lapset, joiden maailmaan pykäämisellä nämä kyynisyyteen taipuvat aikuiset näkevät kuitenkin olevan jotain arvoa.

Ehkä sitten vain olematonta hupiarvoa, joka joutaa pois.

Käyttäjän KaiBackman kuva
Kai Backman

Juha Hämäläinen,
valitettavasti minulla on sama käsitys ihmiskunnan itseisarvosta, mutta turha kärsimys, joka on tulossa suurten ihmismassojen päälle, on hyvin surullista.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Suhteellisen omahyväinen näkemys tilanteessa, jossa ihmisen aiheuttama kuudes sukupuuttoaalto pyyhkii kartalta eläin- ja kasvilajeja kiihtyvään tahtiin. Ehkä kannattaisi miettiä onko ihmiskunnalla mitään vastuuta tekemisistään. Jos tulee siihen loppupäätelmään, ettei ole, niin ei kun jatketaan vaan juhlia. Krapula jääköön jälkipolvien kärsittäväksi.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Ihmiskunnan vastuu tekemisistään kaatuu päälle täysin riippumatta siitä, mitä siitä ajattelemme. Siihen voidaan vaikuttaa vain tekojen kautta. Jos sukupuuttoaalto hlutaan pysäyttää, kuten järkevää on, ihmiskunnan lisääntyminen täytyy pysäyttää ja kääntää laskuun.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No kirjan Haila---Levins Ekologian Ulottuvuudet, kertoo että köyhyys, ahneus ja välinpitämättömyys ovat syitä muutoksiin ihmiskunnassa. Kasvua on pakko tehä, koska yrityksien on siksi kasvettava, että on tuloja ja rahaa riittää maksuihin. Jos kasvua ei olisi, yrityksien tulo pienetyisi ja sillai yhteiskunnassa ei rahat veroina riittäisi koulutukseen, terveydenhoitoon, tutkimuksiin, sosiaalisuuteen ja eläkkeisiin ja palkkoja jouduttaisiin alentamaan kun yrityksien tuotteet ei menisi kaupaksi kun ostovoima laskisi hurjasti. Teitä ja taloja ei pystyttäisi korjaamaan ja kalustot vanhentuisi. Kaikki siis pienentyisi niin hurjasti että yhteiskunta menesi alas hurjasti ja eläkkeet ja palkat putoisi ja tuli mielenosoituksia ja epäjärjestystä ja rikollisuutta. Oikea vaihtoehto on vain saada kasvua ja luoda työtä ja toimeentuloa ja keksiä juttuja, joilla luonnovarojakin säästetään ja kehitetään uusi tuotteita jne. Eli teidän ajatuksenne on hiukan ontuvat kun teidän täytyy elää jokapäivä ja syödä .Vai?Ja millä te sitten eläisittä, jos ei olisi yritetty kasvua, siis helppo nyt sanoa kasvua vastaan kun nyt on rahaa millä elää ja koko homma perustuu yrityksiin ja niissä olevaan tuotantoon ja työvoimaan

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Ihmiskunta on aina elänyt Luojan luonnossa neljän tolpan varassa kuten informaatio, lisääntyminen , suojelu ja ravinto kirjan Pekka Kuusi Tämä Ihmisen Maailma --- mukaan.Kun informaatio lisääntyy, Kuusen mukaan silloin syntyy uutta toimintaa ja tuotteita ja tietoo eli kun on ensin iso känny, sitte tulee pikkukännykkä, sillai elämä jatkuu eli jos nyt tehään ruokaakin omalla tavalla niin se sitten jatkuu sillai että ruokaa tehään toisella tavalla ja näin tehään kaikilla muillakin alueilla,siis tullaan tekemään asioita toisella tavalla niin kauan kun Luoja sallii

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No Esko Valtaoja on kirjoittanut kirjan Kohti Ikuisuutta ja hänen mukaansa ihmiskunnalla menee nyt hurjasti hyvin kuin koskaan ennen kun talouskasvu ja teknologia ova huimasti Eskon mukaan nostaneet ihmisten elinoloja eli mitään hätää ei olekaan ilmastonkaan suhteen Eskon mukaan. Eskon mukaan ihminen kykeee ratkaisemaan myös ilmastojututkin

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Varmaan monasti onki erilaisia vaikeuksia yhteikunnissa ja niitä sitten yritetään ratkoa parempaan suuntaa. Monilla on yksityisiä elämänvaikeuksiakin ja esim. kirja Nicky Cruz Juokse Poika Juokse---kirjakin kertoo Nckyn elämän vaikeuksista, joista hän sitten selvisi

Toimituksen poiminnat