Kai Backman Hyväntahtoisuus kaikkia ihmisiä kohtaan on ehdoton velvollisuus.

Siinä vieressä istuu fasistinen raivo ja tuhovoima

  • Tyhmän kuluttajan maailmankaikkeus on lieriön ympärille vedetyn äärettömän pitkän viivan lyhyin reitti.
    Tyhmän kuluttajan maailmankaikkeus on lieriön ympärille vedetyn äärettömän pitkän viivan lyhyin reitti.
  •  Ikuisella suoralla kävelevä ihminen kehittyy jatkuvasti uusia maisemia kohdatessaan.
    Ikuisella suoralla kävelevä ihminen kehittyy jatkuvasti uusia maisemia kohdatessaan.

Ihmisen on kohtalokasta ajautua vieraantuneeseen tilaan kaiken herruuteen tähtäävän talouskoneiston tulosyksikkönä. Sellaisessa toimintaympäristössä voi vieraantuneen ihmisen kehityksessä tapahtua vain taantumaa. Vieraantuneelle annetaan jokin hyrrä tai helistin loppuelämäksi, jota heiluttamalla hän kulkee kohti tyhjäksi tulemistaan surullinen virne kasvoillaan. Lähijunassa vieraantuneet miehet katsovat älypuhelimesta pornoa vaatien äänekkäällä käytöksellään myös muiden matkustajien huomion. Vieraantunut Ihminen, jolla on älypuhelin on edelleekin ihminen, jolla on tallella kaikki ihmisoikeudet. Rangaistus ei ole samaa kuin kosto, siksi kärsimyksen juomuja ei saa näkyä vieraantuneen ihmisen kasvoilla. Vieraantuneen on päästävä ostosparatiisin vaikka säilykepurkit jalassa, sillä ostamattomuus on hänen poissaoloa paratiisista. Simuloidussa paratiisissa vieraantunut ihminen unohtaa helpommin äitinsä kuoleman kuin helistimensä kadottamisen. Samaan kulutusvirtaan ei voi astua yhtään kertaa. 

Tyhmän kuluttajan maailmankaikkeus on lieriön ympärille vedetyn äärettömän pitkän viivan lyhyin reitti. Hän palaa aina lähtöpisteseen kuluttamaan tuotteita. Sokea kuluttaja kulkee kaarevalla pinnalla lyhyen elämänsä ajan kuunnellen ostosparatiisin metallisesta kaikupohjasta lähtevää disinformaatiota, joka lupaa loputtomasti tuotteita edulliseen hintaan. Tyhmä kuluttaja tarvitsee koko ajan uuden harhan voidakseen vihata toisia ihmisiä. Uusi ihminen kulkisi samassa lieriössä pituussuunnassa ikuista suoraa palaamatta koskaan lähtöpisteeseen. Ikuisella suoralla kävelevä ihminen kehittyy jatkuvasti uusia maisemia kohdatessaan.

Kilpailuyhteiskunnan anti ihmisyhteisölle on osoittaa voittajille häviäjät. Siinä vieressä istuu fasistinen raivo ja tuhovoima. Tavara ohjaa ihmisen värähtelyä olemisen ja olemattomuuden rajapaalun karhella pinnalla.

Säätelemätön markkinatalous asettuu tosiolevaisena oliona kuluttajan käytettäväksi päämääränään oleminen kaikkialla samanaikaisesti. Sen kulumaton, joustava ja kaikki iskut kestävä koneisto tarvitsee loputtomaan nieluunsa koko maapallon elonkehän elämän ylläpitämiseen tarvittavat resurssit. Lopulta koneiston herruus ja mahti ihmiseen on rajaton.

Viimeisessä vaiheessa tavaroihin turhautunut idiootti kohtaa todellisuutensa yksinäisenä täysin itsestään vieraantuneena sieluttomana koneena. Sieluton koneihminen kuvittelee olevansa osallinen Platonin oikeanmukaisuuden ikuisesta metafyysisestä ideasta, jos hän vain pystyy käyttäytymään vaikuttavaa kysyntää lisäävällä tavalla markinakoneen sisällä.  Koneihminen on tuhoutunut ennen joutumistaan lähtöterminaaliin. Uusi ihminen tietäisi järkensä avulla, että yhteiskunnallista elämää säätelemällä hyväntahtoinen elämä voisi asettua pysyvästi ihmisenä olemisen tilaan. Mutta luonto ei tee mitään ilmaiseksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Onko vasemmiston raivo sitten jotenkin humaaninpaa ja fyysistä koskemattomuutta kunnioittavaa.

Tyypillistä sensuuria, kiitos.

Käyttäjän KaiBackman kuva
Kai Backman

Aimo Remes,
fasismin kannattajia on kaikissa yhteiskuntaluokissa. Sen piirteitä voi löytyä monista organisaatioista ja yhteisöistä. Tyypillisintä sen kannatus on kuitenkin yhteiskunnallisen arvonsa alentuneena kokeneessa alemmassa keskiluokassa ja varsinaisessa keskiluokassa. Se kaikki on kuitenkin kirjoituksen viimeisen käden sanoman kannalta yhdentekevää. Kirjoituksen pääasia on aivan toisaalla. "Säätelemätön markkinatalous asettuu tosiolevaisena oliona kuluttajan käytettäväksi päämääränään oleminen kaikkialla samanaikaisesti. Sen kulumaton, joustava ja kaikki iskut kestävä koneisto tarvitsee loputtomaan nieluunsa koko maapallon elonkehän elämän ylläpitämiseen tarvittavat resurssit. Lopulta koneiston herruus ja voima ihmiseen on rajaton." Tällä kaikella on seurauksensa, joita en tässä tilassa ryhdy analysoimaan vaan jätän sen lukijan pääteltäväksi. Sinänsä on samantekevää, mikä ihmisjoukko kulloinkin raivoaa tai muuten kiihkosta tärisee.

Massayhteiskunnassa tuskin on perinteistä jakoa oikeistoon ja vasemmistoon. On vain suuri määrä muodottomaan yhteiskunnalliseen tilaan ajettuja nöyryytettyjä ihmisiä, jotka yrittävät hakea turvallisia yhteiskunnalisia muotoja sieltä, mistä niitä on mahdollista saada. Tälläkin ilmiöllä on kauskantoiset seurauksensa.

Toimituksen poiminnat